Hellapoliisi

December 6, 2007

SHAKEN BAILEY

Filed under: Reseptit, Juomat, Pikkuherkut - Turisti @ 1:19 pm

Tämä aikuisten pirtelö on herkkua. Varsinkin takkatulen äärellä, viltin alla siemailtuna. Kaiken lisäksi resepti on vielä ihan ikioma.

4 dl omenakermajäätelöä
6 cl Bailey’s Irish Cream
4 cl Tullamore Dew
0,5 dl omenasosetta

Mittaa jäätelö ja Bailey’s tehosekoittimeen. Surauta sekaisin. Lisää viski ja omenasose ja sekoita vielä kerran. Kaada juoma korkeaan, pakastimessa jäähdytettyyn lasiin. Koristele pillillä ja nauti.

June 20, 2007

MAUSTEINEN RAPARPERIMEHU

Filed under: Reseptit, Sesonki, Juomat - Turisti @ 2:55 pm

Jokakesäinen raparperishow alkoi tänä vuonna raparperimehun keittelyllä. Piirakkaa ja hilloa on vuosien varrella tullut väsättyä siinä määrin, että raja tuli lopulta vastaan.

Mikäli et omista suurta liemikattilaa, kannattaa mehu tehdä kolmessa pienemmässä erässä. Itse ahdoin kaikki raaka-aineet 12-litraiseen pataan.

3 kg huuhdeltua raparperia ohuina viipaleina
4 l kylmää vettä
3 tähtianista
3 kanelitankoa
3 vaniljatankoa halkaistuna
3 neilikkaa
5 dl tummaa ruokosokeria

Laita ainekset sokeria lukuunottamatta kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Kun seos kiehuu, laske lämpötilaa, kunnes seos ei enää poreile. Hauduta kannen alla kahdesta kolmeen tuntia. Ota kattila liedeltä ja kalastele mausteet pois. Jätä kuitenkin raparperimassa vielä liemeen. Jäähdytä. Siivilöi ja suodata mehu. Juustokangas on suodattamiseen hyvä apuväline, mutta mikäli sellaista ei löydy, voit suodattaa mehun myös puhtaan puuvilla- tai pellavakankaan läpi. Huolehdi kuitenkin, ettei kankaan pesussa ole käytetty huuhteluainetta. Mehu säilyy jääkaapissa muutamia päiviä ja pakastimessa noin vuoden.

Raparperimehua voi juhannuksen aikaan nauttia vaikkapa seuraavalla tavalla.

4 cl Absolut Vanilla
2 cl De Kuyper Sour Rhubarb
5 cl raparperimehua
Novelle Frizz Lime -kivennäisvettä
mintunlehtiä
jäitä
Maraschinokirsikka

Täytä korkea lasi jäillä ja mintunlehdillä. Mittaa sekaan alkoholi ja mehu. Sekoita lusikalla ja täytä kivennäisvedellä. Kruunaa koko hoito kirsikalla ja pillillä.

May 25, 2007

MORSMAIKUN MENU: Omenapore

Filed under: Reseptit, Juomat, Menu - Turisti @ 2:18 pm

Tämä booli sopii kesään.

2 limettiä
1 vihreä omena (Granny Smith)
1/2 punttia tuoretta minttua
4 kanelitankoa
8 tähtianista
1 dl vaaleaa siirappia
40 cl De Kuyper Sour Apple
40 cl Koskenkorva Vodka
1 l Schweppes Ginger Ale
jääpaloja

Viipaloi omena ohuiksi viipaleiksi kuorineen. Viipaloi myös toinen limetti. Raasta toisesta limetistä kuori ja purista mehu. Heitä viipaloidut hedelmät boolimaljaan. Lisää mausteet. Kaada päälle siirappi ja alkoholit. Laita vetäytymään muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Ennen tarjoilua lisää Ginger Ale ja jääpalat.

February 25, 2007

APPLE CAKE

Filed under: Reseptit, Juomat - Turisti @ 2:37 pm

Tuoksuu aivan omenapiiraalle. Maistuu taivaalliselle. Nousee päähän.

4 cl De Kuyper Sour Apple (no.217496/9,28€/0,5l)
1 cl löysäksi vatkattua kermavaahtoa
ripaus kanelia

Mittaa likööri shottilasiin. Valuta kerma liköörin päälle varovasti teelusikan selkäpuolta pitkin. Ripauta päälle hieman kanelia ja anna palaa.

March 18, 2006

KARPALOMOSKA

Filed under: Reseptit, Juomat - Turisti @ 7:59 pm

1 rkl karpaloita (pakasteesta)
1 dl jäämurskaa
1 dl karpalomehu (Ocean Spray tms)
4 cl vodkaa
sokeria

Tarvitset matalan grogilasin. Murskaa karpalot ja sokeri, lisää vodka ja mehu ja lopuksi jää. Tuikkaa moskaan kaffelusikka ja pilli ja anna mennä.

October 11, 2005

CUBA LIBRE

Filed under: Reseptit, Juomat - Turisti @ 10:37 am

4 cl vaaleaa rommia
2 dl colaa
limelohko

Mittaa alkoholi lasiin, kaada päälle cola, sekoita ja purista limelohkon mehu päällimmäiseksi. Lisää jäitä.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here